MIKSI KUULUN MTK:OON

Aika ajoin keskustellaan MTK:n jäsenyyden merkityksestä. Tässä kirjoituksessa en käsittele kylpylälomien kaltaisia jäsenetuja vaan todellisia faktoja , jotka kertokoon omaa kieltään  viljelijöiden ja metsänomistajien järjestäytymisen tärkeydestä.

Helsingin Senaatintori täyttyi traktoreista ja viljelijöistä maaliskuussa 2016. Oli lähdetty traktorimarssille laajoin joukoin, sillä huoli maatalouden kannattavuudesta ja tukimaksatusten viivästyksistä oli suuri. Valtiovallalle , päättäjille ja koko Suomen kansalle välittyi tapahtumasta vahva viesti elinkeinon tilanteesta. Fakta:  MTK on ainut järjestö, joka pystyy tarvittaessa täyttämään Senaatintorin traktoreilla ja viljelijöillä.  

Viime vuosina on puhuttu paljon suomalaisen ruoan viennistä. MTK ryhtyi puheista tekoihin ja toimi päätyhteistyökumppanina maailman suurimmilla maaseutualan messuilla Berliinissä tammikuussa 2019. Messut olivat menestys ja Suomi-osasto erottui edukseen muiden joukosssa. Fakta : MTK on ainut järjestö joka pystyy  tekemään Grune Woche-messujen kaltaisen miljoonapanostuksen maaseudun yrittäjien ja jäsentensä hyväksi.

MTK neuvottelee valtiovallan kanssa maaseudun ja maatalouden tukijärjestelmistä. Aina ei neuvotteluissa päädytä molempia osapuolia tyydyttyvään ratkaisuun, mutta neuvotellaan kuitenkin. Ruotsin maataloustuottajat ovat kateudesta vihreitä suomalaisille kollegoilleen säännöllisestä neuvottelu-ja keskusteluyhteydestä valtiovallan kanssa, heillä sellaista ei ole.. Fakta: MTK on ainut järjestö, jonka kanssa valtiovallalla on lakiin perustuva velvollisuus  neuvotella maatalouteen liittyvistä päätöksistä.

Maaseudun elinkeinojen edunvalvonta on entistä enemmän kansainvälistä toimintaa. Peräänkatsottavia asioita riittää.  MTK:lla on ollut oma toimisto Brysselissä jo ennen EU-jäsenyyden alkua. Fakta: MTK on ainut laajan maaseudun etujärjestö, jolla on omat lobbarit Brysselissä.

Viljelijällä ja metsänomistajalla on ollut verovuodesta 2017 alkaen käytössä yrittäjävähennys, joka on 5 % kunkin vuoden maa- tai metsätalouden tulosta. Jokainen voi tarkistaa omasta  veropäätöksestään , paljonko vähennys tarkoittaa euroina omalla kohdallaan. Se saattaa kattaa jo yksistään koko sen vuoden jäsenmaksun. Fakta : MTK on ainut järjestö, joka pystyy neuvottelemaan yrittäjävähennyksen kaltaisen etuuden jäsenilleen. 

Tämä kirjoitus on tosi eikä mikään valeuutinen. Ollaan ylpeitä omasta etujärjestöstämme aina kun  siihen on aihetta. Annetaan myös tarvittessa kritiikkiä. Itsekin olen välillä kapinoinut MTK:n toimintaa vastaan, mutta milloinkan ei ole tullut mieleen erota järjestöstä.  Vapaamatkustajat tehkää parannus.Vain yhtenäisinä olemme enemmän.

Sami Yli-Rahnasto
MTK:n jäsen, Kauhajoki