MAATALOUDEN KANNATTAVUUS NOUSUUN

Suomessa tuotetaan maailman parasta ja puhtainta ruokaa. Silti maanviljelijät ovat hyväksikäytetyin ammattikunta Suomessa. Maatalouden kannattavuus ei ole riittävällä tasolla, joka tarvitaan elinkeinon jatkuvuuden turvaamiseksi. Luonnonvarakeskus tuottaa vuosittain Maa- ja puutarhatalouden kannattavuusseurannan tulokset. Vuonna 2017 maatalousyritysten yrittäjäperheen työlle ja pääomalle jäi tuottoa keskimäärin 16 000 euroa vuodessa, mikä merkitsee 6,2 euron korvausta työtunnille. Toimenpiteitä tilanteen helpottamiseksi on tehtävä ruokaketjun joka osassa. Niin elintarviketeollisuuden kuin viljelijöidenkin on saatava lisää neuvotteluvoimaa kaupan suuntaan.

Näyttää siltä, että markkinoilta on erittäin vaikea saada Reijo Karhisen raportinkin peräämää 500 miljoonaa euroa alkutuottajille. Täten maatalouden tukijärjestelmillä on vieläkin tärkeämpi merkitys tulevina vuosina. Siksi Suomen on onnistuttava tulevissa neuvotteluissa uuden EU:n ohjelmakauden tukimuodoista.

Byrokratian vähentäminen tulee kulkea käsikädessä tukijärjestelmien uudistamisen kanssa. Kaikenlaisen valvonnan, kirjanpidon ja paperisodan tulee vähentyä. Ruoantuotannon omavaraisuus on myös turvallisuuskysymys. On kohtuutonta vaatia viljelijöitä venymään vielä vähän lisää. Puhtaan ja turvallisen ruuan tuottamisesta on saatava oikeudenmukainen korvaus.

Sami Yli-Rahnasto , Kauhajoki
eurovaaliehdokas (kok)

Julkaistu: Viiskunta, Tejuka, Suupohjan sanomat, Pohjankyrö, Kurikka-lehti, Kyrönmaa, Kauhajoki-lehti, Ilmajoki-lehti ja Jurvan sanomat viikolla 21 2019